Opas äänesi rinnalle

Olen ääniterapiaan erikoistunut puheterapeutti (FM), pop/jazz laulunopettaja (AMK), äänenkäytön kouluttaja ja hengitysvalmentaja.

Puheterapeuttina olen keskittynyt puhe- ja lauluäänen ongelmien sekä kurkunpääoireiden arviointiin ja hoitoon. Laulajana ja laulupedagogina olen kiinnostunut mahdollisimman ilmaisukykyisen äänen kehittämisestä tavalla, joka ei tee kompromisseja äänen terveyden kanssa. Hengitysvalmentajana etsin samanaikaisesti vapaata ja tarkoituksenmukaista hengitystä.

Puheen, äänen ja hengityksen asiantuntija

Puheterapeutiksi olen valmistunut Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta. Ennen kuin siirryin itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi työskentelin HUS:in foniatrian poliklinikalla ääni- ja kurkunpääoireilevien asiakkaiden sekä Kuulokeskuksella kuulovammaisten aikuisasiakkaiden kanssa. Yrittäjänä aloitin Terveystalolla, kunnes liityin äänenhuoltokeskus OloOk:n asiantuntijoiden joukkoon. Lisäksi toimin sivutoimisena puheen opettajana Teatterikorkeakoululla.

Puheterapeuttina teen töitä pääosin aikuisten puhe- ja lauluäänen haasteiden parissa. Koulutus- ja työtaustani vuoksi minulla on vahvaa osaamista erityisesti toiminnallisten äänihäiriöiden hoidossa, jossa kuntoutuksen painopiste on äänenhuollon keinojen ja toimivamman äänenkäyttötavan omaksumisessa. Keskeistä minulle ohjautuvaa asiakasryhmää ovatkin vaativan äänityön ammattilaiset, kuten näyttelijät, laulajat, opettajat ja konsultit. Ääniterapian lisäksi olen työskennellyt ääniongelmien rinnalla usein kulkevien kurkunpään ärsytys- ja kipuoireiden ja pitkittyneen yskän parissa sekä tutustunut astman ja niin kutsutun kurkkurefluksin (LPR) hoitoon.

Puheterapiassa ja puhevalmennuksessa olen käynyt asiakkaiden kanssa läpi myös puheen selkeyttä ja puhetaitoja yleisemmin, muun muassa artikulaatiota ja puheen rytmitystä. Puhevalmennuksessa keskeisen roolin saa puheella ilmaisun ja esiintymisen taitojen kehittäminen. Puhevalmennus on mielestäni samalla ihana tapa tutustua omaan ääneen ja tutkia sitä turvallisesti ja avoimin mielin ilman ylhäältäpäin määriteltyjä tavoitteita.

Hengityksen ohjaus on keskeistä sisältöä kaikessa äänenkäytön opetuksessa, mutta tarjoan lisäksi hengitysvalmennusta omana palvelunaan, jotta voin auttaa myös heitä, joille äänen harjoittelu ei ole ajankohtaista. Minulla on pitkä tausta sellaisten somaattisten lajien parissa (mm. jooga, erilaiset psykofyysiset harjoitukset), joissa hengityksellä on keskeinen rooli. Lisäksi olen opiskellut hengitysohjaajaksi YB Yoga Teachers College:ssa Barcelonassa. Koulutus on tutkittuun tietoon perustuva, käytännöllinen koulutus, jossa painopiste on autonomisen hermoston säätelyssä hengityksen avulla.

Laulunopettaja & laulaja-lauluntekijä

Laulajana intohimoni on aina ollut tunteiden ja tarinoiden välittämisessä. Oma laulajuuteni on kulkenut kuorojen ja lauluyhtyeiden kautta erilaisten kokoonpanojen solistiksi bilebändeistä musiikkiteatterin lavalle ja esittämään omaa folkperinteestä ammentavaa musiikkiani. Tieni ei ole ollut ongelmaton, mistä lisää sivun lopussa (oma polkuni äänenkäyttäjänä). Terve äänentuottotapa on ollut laulunopiskeluni keskiössä jo vuosia, mutta sen ohella olen kokenut erittäin tärkeäksi tutustua ja kehittää osaamistani laaja-alaisesti rytmimusiikin eri genreissä ja sitä myöten myös äänen teknistä osaamistani.

Olen valmistunut pop/jazz laulupedagogiksi Karelia ammattikorkeakoulusta. Minulla on runsaasti kokemusta sekä aloittelijoiden että pidempään laulua harrastaneiden laulunopetuksesta niin yksityisissä musiikkikouluissa kuin itsenäisenä yrittäjänäkin.

Pedagogina olen lämmin ja tarkkakorvainen. Minulle keskeisiä pedagogisia työvälineitä ovat puheilmaisun ja kehotietoisuuden hyödyntäminen osana laulunopiskelua. Laulaminen on herkkä laji, joten myös kaikki erilaiset tunteet ovat sallittuja enkä hämmenny sen enempää oppilaiden jännityksestä, nauruista kuin kyynelistäkään. Samalla hyödynnän tarkkaa anatomista osaamistani äänestä ja pohdin mielelläni yhdessä oppilaan kanssa kaikkia äänentuottoon liittyviä kinkkisiä kysymyksiä.

Erikoisosaamistani on äänen hoito ja kehittäminen tavalla, joka huomioi asiakkaan kokonaisuutena eikä unohda ääneen vaikuttavia sisäisiä tai ulkoisia tekijöitä.

Lähestymistapani on sensitiivinen, välitön ja käytännöllinen. Olen kouluttautunut kehopsykoterapeuttisen työotteen käytössä.

Hyödynnän myös eri äänentuoton metodeita, joista eniten osaamista minulla on Estill-menetelmästä. Tuttuja ovat myös CVT ja BIP.

Vapaa-ajalla harrastan tanssia, kiipeilen ja joogaan, neulon ja haaveilen savitöistä.

 

Oma polkuni äänenkäyttäjänä

En ole säästynyt itsekään äänen häiriöitymiseltä ja sen vaikutuksilta arkeen ja omaan identiteettiin. Haasteeni alkoivat jo nuorena äänenmurroksen yhteydessä ja ilmenivät ensin lauluäänessä, vähitellen myös puheessa. Aiemmin niin kirkas ja soiva ääni jäi ohueksi ja narisevaksi, jolloin pienikin esiintymisjännitys vei äänen entistäkin epävakaammaksi ja hauraammaksi. Matalat äänet tuntuivat katoavan. Lisäksi kurkku oli jatkuvasti kipeä. Suoriuduin rooleistani lauluyhtyeissä ja musikaaleissa, mutta huoli äänestä ja sen toiminnasta pyöri mielessä päivittäin. Kävin laulutunneilla ja päädyin lopulta kurkunpään tutkimusten kautta ääniterapiaan. Äänentuottotapani ei ollut optimaalinen, purentalihakset olivat jännittyneet ja lisänä todettiin kurkunpään limakalvoihin vaikuttavaa refluksioireilua.

Ratkaisu äänioireiluuni oli lopulta kokonaisvaltainen ja vaati äänentuoton teknisten oivallusten lisäksi syvällistä ymmärrystä omasta äänestä ja siihen vaikuttavista ympäristötekijöistä, itselleni sopivista elämäntavoista ja autonomisen eli tahdosta riippumattoman hermoston toiminnasta. Matkalla tutustuin kehollisiin ilmaisuharjoituksiin ja kehon ja mielen hyvinvointia tukeviin hoitomenetelmiin. Hieman yllättäen eniten minua auttoi äänioireilun hyväksyminen ja sen salliminen osana ihmisyyttäni. 

Äänenkäytön kouluttajana, terapeuttina ja pedagogina toivon kääntäneeni itse niin monta kiveä, että työni avulla sinä pääsisit nopeammin, tehokkaammin ja kevyemmin mielin kiinni ääneesi ja sen haasteisiin.

Minulla on ostopalvelusopimus HUS:in foniatrian poliklinikan kanssa.